Dynasty tietopalvelu Haku RSS Enonkosken kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 18.04.2023/Pykälä 93

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Vuosilomajärjestelyt ja kunnanviraston sulkeminen kesällä 2023

 

KH 18.04.2023 § 93  

387/00.02.01/2023  

 

Kunnanvirasto on jo vuosikausien ajan suljettu kesäisin kolmeksi viikoksi lomajärjestelyjen vuoksi. Käytäntö on osoittanut, että täysipainoinen asiakaspalvelu on mahdollista vain silloin, kun suurin osa työntekijöistä on paikalla. Tämän mahdollistaa se, että työntekijät voisivat olla lomalla yhtä aikaa.

 

Kunnanviraston henkilökunta esittää kunnanhallitukselle, että kunnanvirasto suljetaan kolmeksi viikoksi myös kesällä 2023; 10.-30.7.

Lisäksi esitämme, että kunnanvirasto pidetään suljettuna helatorstain jälkeisenä perjantaina 19. toukokuuta 2023.

 

Valmistelija Toimistosihteeri Erja Pesonen

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että kunnanvirasto suljetaan 19.5. ja 10.- 30.7.2023.

 

Päätös Esitys hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa