Dynasty tietopalvelu Haku RSS Enonkosken kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 28.03.2023/Pykälä 68

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Kyllikki Östringin testamenttivarojen käyttö v. 2022

 

KH 28.03.2023 § 68  

369/02.07.02/2023  

 

 

Enonkosken kunnan saaman Kyllikki Östringin testamenttivarojen käytöstä on koottu yhteenveto vuodelta 2022.

 

Vuoden 2022 osalta kunnanhallitus on kokouksessaan 1.2.2022 (§ 29) tehnyt päätöksen, että testamenttivaroja käytetään vuosittain 100 000 euroa/vuosi vuodesta 2022 alkaen. Varat kohdennetaan vuosittain testamentin mukaan 50 000 euroa lastensuojelutyöhön ja lapsiperheiden sosiaalityöhön sekä 50 000 euroa vanhusten virikkeelliseen toimintaan ja kulttuuritoimintaan. Varat käytetään olemassa olevien palveluiden parantamiseen ja uusien palveluiden tuottamiseen edellä mainituille kohderyhmille. Varojen käytöstä vastaavat hallintokunnat vuosittain.

 

Kunnan eri hallintokunnat ovat myöntäneet vuoden 2022 aikana lastensuojeluun ja lapsiperheiden sosiaalityöhön yhteensä 39 548,50 euroa ja käyttö on ollut yhteensä 19 781,24 euroa.

 

Ikääntyneiden kulttuuri- ja viriketoimintaan eri hallintokunnat ovat myöntäneet puolestaan 50 000 euroa ja varoja on käytetty yhteensä 36 263,73 euroa.

 

Yhteenvedossa (liitteet 1 ja 2) ilmenee myönnetyt varat ja käytön toteuma 31.12.2022.

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Minna Laurio ja toimistosihteeri Eerika Pihlapuro

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee tietoon saatetuksi testamenttivarojen käytön vuodelta 2022.

 

Päätös Esitys hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa