Dynasty tietopalvelu Haku RSS Enonkosken kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 03.04.2023/Pykälä 28

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Yksityistieavustusten käsittely vuoden 2022 kustannusten osalta

 

TEKLTK 03.04.2023 § 28  

378/02.05.01.02/2023  

 

 

Enonkosken kunnan talousarvioon on varattu 50 000 euron määräraha jaettavaksi avustuksina yksityisteiden kunnossapitoon. Hakuaika päättyy 31.3.2023 klo 15 mennessä.

 

Hakemukset on jakoperusteiden mukaisesti jaettu 3 ryhmään. Järjestäytyneiden tiekuntien osalta avustus myönnetään yksityistielain perusteella. Ryhmän 3. osalta kunta voi käyttää kuntalain 7 §:n mukaista harkintaa siihen, että avustaminen on kunnan edun mukaista, yhdenvertaista, oikeudenmukaista ja sen taloudelliset vaikutukset on tiedossa. Avustus on järjestäytyneiden tiekuntien osalta enintään 672,75 €/pysyvästi asuttu kilometri. Tien tulee olla pysyvästi asutulta osaltaan vähintään 0,5 km. Jakoperusteet ovat esityslistan oheisaineistona.

 

Kokoukselle toimitettava luettelo jätetyista avustushakemuksesta sisältää esityksen myönnettävästä avustuksesta.

 

Valmistelija Toimistosihteeri Sari Juuti

 

Esittelijä Kunnaninsinööri Keijo Kemppinen

 

Päätösehdotus   Päätösehdotus annetaan kokouksessa.

 

Päätös Hyväksyttiin liitteiden mukaisesti. Merkittiin, että 1. osion osalta Simo Asikainen poistui kokouksesta.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa