Dynasty tietopalvelu Haku RSS Enonkosken kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 29.03.2023/Pykälä 31

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Enonkosken kunnan iltapäivätoiminnan osallistumismaksut

 

SIVLTK 29.03.2023 § 31  

366/12.00.02/2023  

 

 Aamu- ja iltapäivätoiminnasta säädetään Perusopetuslain luvussa 8 a. Kunta saa valtionosuutta perusopetuslain mukaisen koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämiseen. Toimintaa tulee tarjota joko 570 tai 760 tuntia koulun työvuoden aikana, kullekin toimintaan osallistuvalle lapselle keskimäärin 3 tai 4 tuntia päivässä. Kunta voi periä aamu- ja iltapäivä-toiminnasta kuukausimaksuja. Maksu saa olla 570 tunnin osalta enintään 120 euroa ja 760 tunnin osalta enintään 160 euroa. Toimintaa voidaan järjestää arkipäivisin pääsääntöisesti klo 7-17.

 

 Enonkosken kunta tarjoaa vain iltapäivätoimintaa. Iltapäivätoiminnan maksut Enonkoskella ovat tällä hetkellä 60 €, jos lapsi osallistuu toimintaan joka päivä ja 35 €, jos lapsi osallistuu toimintaan 10 pv tai alle/kk. Kesäkuun toimintapäivän maksu on 5 €. Osallistumismaksuja on tarkastettu viimeksi 1.8.2016, josta lähtien ne ovat olleet yllämainitut. Enonkosken hallintosäännön mukaisesti sivistyslautakunta päättää iltapäivätoiminnan järjestämisestä mukaan lukien osallistumismaksuista. Yleisen kustannustason nousun vuoksi myös iltapäivätoiminnan maksuja tulee tarkistaa ja korottaa.

 

Valmistelija Rehtori-sivistystoimenjohtaja Heli Kukkohovi ja toimistosihteeri Minna Nurmio

 

 

Esittelijä Rehtori-sivistystoimenjohtaja Heli Kukkohovi

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää, että osallistumismaksuja korotetaan 1.8.2023 alkaen. Osallistumismaksuina peritään 80 €/kk lapsen osallistuessa toimintaan päivittäin ja 40 €/kk, kun lapsi osallistuu toimintaan 10 päivänä kuukaudessa tai vähemmän. Kesäkuun toimintapäivän maksu on 5 €/pv/lapsi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa