Dynasty tietopalvelu Haku RSS Enonkosken kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 28.02.2023/Pykälä 5

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Äänestysjärjestelyistä tiedottaminen eduskuntavaaleissa 2023

 

KESKVLTK 28.02.2023 § 5  

355/00.00.00.01/2023  

 

 

 Keskusvaalilautakunnan on hyvissä ajoin ennen ennakkoäänestyksen alkamista tiedotettava, sillä tavoin kuin kunnan ilmoitukset kuntalain 108 §:n mukaan saatetaan tiedoksi, seuraavat asiat:

 

 1. Eduskuntavaalien vaalipäivä (sunnuntai 2.4.2023) sekä äänestysalueiden äänestyspaikkojen nimet, käyntiosoitteet ja äänestysaika (klo 9-20); ja

 

 2. Ennakkoäänestysajanjakso (22.-28.3.2023) sekä kaikkien kunnan alueella olevien yleisten ennakkoäänestyspaikkojen nimet, käyntiosoitteet sekä aukiolopäivät ja päivittäiset aukioloajat.

 

 Keskusvaalilautakunta voi lisäksi harkintansa mukaan kuuluttaa kotiäänestyksen järjestämisestä ja siihen ilmoittautumisesta sekä muista vaalien toimittamiseen liittyvistä asoista.

 

 

Valmistelija Keskusvaalilautakunnan sihteeri Eerika Pihlapuro

 

  

 

Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta päättää, että liitteenä toimitettu kuulutus
eduskuntavaalien osalta julkaistaan kunnan ilmoitustaululla, sanomalehti
Itä-Savossa ja kunnan kotisivuilla.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa