Dynasty tietopalvelu Haku RSS Enonkosken kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 20.02.2023/Pykälä 17

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Enonkosken kunnan vesi- ja viemärilaitoksen maksut

 

KH 08.11.2022 § 245 

 

 

 

Vesi- ja jätevesihuoltopalveluilla pyritään takaamaan määräykset täyttävät puhtaan veden jakelu sekä jäteveden asianmukainen käsittely. Enonkosken vesi- ja jätevesihuollosta vastaa Enonkosken kunnallinen vesilaitos.

 

Kunnan alueella toimii kaksi vedenottamoa, vesilaitos, viisi jätevedenpumppaamoa ja jätevedenpuhdistamo. Kunnallinen vesilaitos vastaa vesi- ja jätevesihuollon laitosten päivittäisestä toiminnasta sekä ylläpito- ja korjaustöistä.

 

Vesi- ja viemärilaitoksen toiminta-aluekartta on vahvistettu 19.5.2014 (§ 12) kunnanvaltuustossa ja liittymismaksujen määräytyminen puolestaan valtuustossa 12.11.2013 (§ 61).

 

Tekninen lautakunta on 17.10.2022 (§ 63) kokouksessaan käsitellyt vesilaitoksen runkolinjan jatkamista sekä viemärilinjaa Sahalammentielle. Lautakunta on tehnyt päätöksen, että koska tekninen lautakunta ei voi päättää liittymätaksojen muutoksesta alueellisesti, päättää se esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle liittymätaksojen päivittämistä. Perusteluina mm se, että rakentamiskustannukset ovat kohtuuttoman suuret kunnan vesi- ja viemärilaitoksen maksettavaksi esimerkiksi em. alueella.

 

Oheismateriaalina teknisen lautakunnan 17.10.2022 (§ 63) pöytäkirjaote, Enonkosken kunnan vesi- ja viemärilaitoksen toiminta-aluekartta ja liittymismaksujen määräytyminen.

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää palauttaa asian takaisin teknisen lautakunnan valmisteltavaksi.

 

Päätös Esitys hyväksyttiin.

 

 

TEKLTK 20.02.2023 § 17  

258/02.05.00.00/2022  

 

 

Selvitys tilattu Ramboll Finland Oy:ltä. Hallinto-oikeuden päätös vesi- ja viemärilaitoksen perusmaksujen korotuksesta on saatu. Kunnanvaltuuston 14.12.2021  tekemä päätös viipyi hallinto-oikeudessa yli vuoden ja se on nähtävänä vielä 30 vuorokauden ajan. Selvitystyötä tullaan jatkamaan kun tiedetään valitetaanko valituksen hykäämisestä edelleen Korkeimpaan hallintooikeuteen. Valmisteltavassa selvityksessä tullaan ottamaan huomioon korotettavien perusmaksujen vaikutus ja linjaston korjaustar-peet huomioiden vedenkulutuksen ennusteet jatkossa. Lisäksi se onko vesi-ja jätevesimaksujen hinnoitteluun puututtava kuutiomaksujen ja tai kiinteiden kuukausimaksujen kautta ja mille alueille voidaan määrätä uudet liittymämaksutaksat. Sekä perusteet niille.

 

Valmistelija Kunnaninsinööri Keijo Kemppinen

 

Esittelijä Kunnaninsinööri Keijo Kemppinen

 

Päätösehdotus Selvitystyötä jatketaan kun valitusaika hallinto-oikeuden päätöksestä on päättynyt ja ilmoitus mahdollisista valituksista on saatu. 

 

Päätös Esitys hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa