Dynasty tietopalvelu Haku RSS Enonkosken kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 22.02.2023/Pykälä 14

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Sivistyslautakunnan tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2022

 

SIVLTK 22.02.2023 § 14  

328/02.02.02/2023  

 

 

Kuntalaki 410/2015 velvoittaa kunnanhallitusta laatimaan tilikaudelta §:ssä 113 tilinpäätöksen maaliskuun loppuun mennessä. Tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja niiden liitteenä olevat tiedot sekä toteutumisvertailun ja toimintakertomuksen.

 

Kuntalain §:ssä 115/toimintakertomus määritellään, että toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnan ja talouden tavoitteiden toteutumisesta kunnassa. Toimintakertomuksessa on myös annettava tietoja sellaisista kunnan ja kuntakonsernin talouteen liittyvistä asioista, jotka eivät käy ilmi kunnan tai kuntakonsernin taseesta, tuloslaskelmasta tai rahoituslaskelmasta. Tällaisia asioita ovat ainakin arvio todennäköisestä tulevasta kehityksestä sekä tiedot sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä ja keskeisistä johtopäätöksistä. Talousarvion käyttötalouden toteutumisvertailu ja sivistystoimen toimintakertomus toimitetaan kokoukseen osallistuville.

 

Sivistyslautakunnan toimintakatteet tulosalueittain:

 Sivistystoimen hallinto  - 82 965,91 €

 Perusopetus  - 1 376 295,23 €

 Muu koulutus - 27 816,25 €

 Kirjasto  - 122 840,74 €

 Lasten päivähoito - 508 039,21 €

 

Valmistelija Rehtori-sivistystoimenjohtaja Heli Kukkohovi ja toimistosihteeri Minna Nurmio

 

 

Esittelijä Rehtori-sivistystoimenjohtaja Heli Kukkohovi

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta hyväksyy lautakunnan talousarvion toteutumisvertailun ja toimintakertomuksen vuodelta 2022 toimitettavaksi kunnanhallituksen ja -valtuuston käsittelyyn

 

Päätös Sivistyslautakunta hyväksyi lautakunnan talousarvion toteutumisvertailun ja toimintakertomuksen vuodelta 2022 toimitettavaksi kunnanhallituksen ja -valtuuston käsittelyyn.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa