Dynasty tietopalvelu Haku RSS Enonkosken kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 21.02.2023/Pykälä 49

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Enonkosken kunnan ja Ely-keskuksen välinen sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä (kustannusten korvaus)

 

KH 21.02.2023 § 49  

347/04.01/2023  

 

Kotoutumislain 30 §:n mukaan kunnalla on yleis- ja yhteensovittamisvastuu maahanmuuttajien kotouttamisen kehittämisestä sekä sen suunnittelusta ja seurannasta paikallistasolla. Lisäksi kunnan on huolehdittava siitä, että kunnan palvelut soveltuvat myös maahanmuuttajille ja että kotoutumislaissa tarkoitetut toimenpiteet ja palvelut järjestetään sisällöltään ja laajuudeltaan sellaisina kuin kunnassa esiintyvä tarve edellyttää. Kunnan on huolehdittava oman henkilöstönsä osaamisen kehittämisestä kotoutumisen edistämisessä. Maahanmuuttajille tarkoitettuja

toimenpiteitä ja palveluja voidaan järjestää myös kuntien välisenä yhteistyönä.

 

Laki kotoutumisen edistämisestä (1386/2010) edellyttää, että kunnan tai useamman kunnan yhdessä on laadittava kotoutumisen edistämiseksi ja monialaisen yhteistyön vahvistamiseksi kotouttamisohjelma, joka hyväksytään kunkin kunnan kunnanvaltuustossa ja jota tarkistetaan vähintään kerran neljässä vuodessa. Ohjelma otetaan huomioon kuntalain (365/1995) 65 §:n mukaista talousarviota ja -suunnitelmaa laadittaessa. Velvoitteen täyttämiseksi Enonkosken kunta on mukana Savonlinnan seudullisessa kotouttamisohjelmassa 2022-2025, joka on hyväksytty kunnanvaltuustossa 16.11.2021 (§ 48).

 

Kunnanhallitus on 10.1.2023 (§ 8) kokouksessaan tehnyt päätöksen, että Enonkosken kunta ostaa kotoutumispalveluiden lakisääteisten virkatehtävien hoidon Savonlinnan kaupungilta. Sopimus on voimassa toistaiseksi ja sopimus on irtisanottavissa puolen vuoden irtisanomisajalla kirjallisena.

 

Kotoutumislain 45 §:n nojalla kunnalle maksetaan valtion varoista laskennallista korvausta kotoutumista tukevan toiminnan järjestämisestä aiheutuviin kustannuksiin kolmelta vuodelta (kiintiöpakolaisten osalta neljältä vuodelta). Kunnalle korvataan kotoutumistuesta ja toimeentulotuesta aiheutuneet kustannukset enintään kolmen vuoden ajalta, tulkitsemisesta aiheutuneet kustannukset sekä pitkäaikaisen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä tai alaikäisen sijoittamisesta aiheutuvat kustannukset. Valtion korvausten saamiseksi Enonkosken kunnan tulee laatia sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (Ely-keskus) kanssa.

 

Etelä-Savon Ely-keskus on 6.2.2023 lähettänyt Enonkosken kunnalle "Sopimus kuntaanosoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä, Enonkoski"-luonnoksen kunnanhallituksen hyväksyttäväksi, joka on esityslistan liitteenä.

 

Sopimuksen hyväksymisestä tieto tulee lähettää kirjaamo.etela-savo(at)ely-keskus.fi

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

Päätösehdotus Enonkosken kunnanhallitus hyväksyy Enonkosken kunnan ja Etelä-Savon Ely-keskuksen välisen sopimuksen kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä oheisen liitteen mukaisesti. Sopimuksen mukaisesti kunnan vuosittainen vastaanottamien kotoutumislain 2 §:n 2 ja 3 momentin piiriin kuuluvien henkilöiden määrä; kotikunnan saaneita tilapäistä suojelua saavia henkilöitä vastaanotetaan paikkakunnan asuntotilanteen mukaisesti. Kotikunnan saaneita tilapäistä suojelua saavia arvioidaan olevan maksimissaan 10 henkilöä. Edelleen kuntaan arvioidaan muuttavan vuodessa itsenäisesti tai perheen yhdistämisen kautta noin 10 henkilöä. Sopimus astuu voimaan 1.3.2023 ja sopimus on voimassa toistaiseksi ja siinä on 12 kuukauden irtisanomisaika. Kunnanhallitus valtuuttaa kunnanjohtajan allekirjoittamaan sopimuksen Enonkosken kunnan puolesta.

 

Päätös Esitys hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa