Dynasty tietopalvelu Haku RSS Enonkosken kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 31.01.2023/Pykälä 33

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Etelä-Savon hyvinvointialueen nuorisovaltuustoon ehdokkaiden nimeäminen

 

KH 31.01.2023 § 33  

325/00.02.11/2023  

 

 

Etelä-Savon hyvinvointialueen Eloisan käynnistäessä palvelutoimintansa 1.1.2023 alkoi myös uusi nuorisovaltuustokausi. Eloisan nuorisovaltuusto toimii pitkälti samalla tavalla kuin se toimi Etelä-Savon maakunnan ylläpitämänä (liitteenä toimintasääntö).

 

Etelä-Savon jokaisen kunna nuorisovaltuustosta tai vastaavasta vaikuttajaryhmästä nimetään yksi jäsen ja tälle varajäsen Etelä-Savon maakunnalliseen nuorisovaltuustoon. Tämän lisäksi valitaan yhdeksän varsinaista jäsentä vapaille paikoille avoimen haun kautta. Mikäli hakemuksia tulee enemmän kuin yhdeksän, voidaan avoimille paikoille valituille ottaa kaksi yhteistä varajäsentä, jotka tarvittaessa vuorottelevat kokousedustajina. Etelä-Savon maakunnalliseen nuorisoneuvostoon voidaan nimetä hakuajankohtana 13-25-vuotias eteläsavolainen nuori.

 

Eloisa on pyytänyt kuntaa nimeämään ehdokkaansa Eloisan nuorisovaltuustoon 27.1.2023 mennessä.

 

Enonkosken nuorisoneuvoston on 23.1.2023 kokouksessa käsitellyt asiaa ja tehnyt päätöksen, että Enonkosken kunnan ehdokas nuorisoneuvostoon on Iida Tissari ja hänen varajäsenensä on Rudolfs Kustavus.

 

Liitteenä Etelä-Savon maakuntaliitto nuorisovaltuuston toimintasääntö

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee tietoon saatetuksi Enonkosken nuorisoneuvoston 23.1.2023 tekemän päätöksen, jolla se nimeää Enonkosken kunnan ehdokkaaksi Etelä-Savon hyvinvointialueen nuorisovaltuustoon varsinaiseksi jäseneksi Iida Tissarin ja hänen varajäsenekseen Rudolfs Kustavuksen.

 

Päätös Esitys hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa