Dynasty tietopalvelu Haku RSS Enonkosken kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 08.11.2022/Pykälä 237

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Enonkosken kunnan vuoden 2023 tuloveroprosentti

 

KH 08.11.2022 § 237  

260/02.03.01.00/2022  

 

 

Kuntalain (410/2015) 111 §:n mukaan valtuuston on päätettävä viimeistään talousarvion hyväksymisen yhteydessä kunnan tuloveroprosentista, kiinteistöveroprosenteista sekä muiden verojen perusteista.

 

Kuntien vuoden 2023 tuloveroprosentin määräämisestä on säädetty Laki sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta annetun lain 55 §:n muuttamisesta https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2022/20220702

Laissa todetaan että kunnanvaltuuston on määrättävä vuoden 2023 tuloveroprosentiksi vuoden 2022 tuloveroprosentti vähennettynä 12,64 prosenttiyksiköllä.

 

Vastaavasti on säädetty Verotusmenettelystä annetun lain 91 b §:n muuttamisesta annetussa laissa https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2022/20220703 Säännöksen tarkoituksena on estää verotuksen kiristyminen sen johdosta, että kuntien tehtävien siirtäminen hyvinvointialueille ja valtion rahoituksen piiriin edellyttää valtion veron korotuksia. Laissa todetaan että poiketen siitä, mitä 91 a §:ssä säädetään, kunta ilmoittaa vuodelle 2023 tuloveroprosentin prosenttiyksikön sadasosan tarkkuudella. Jos kunta ei ole ilmoittanut vuoden 2023 tuloveroprosenttia 91 a §:n 1 momentissa säädettynä aikana taikka Verohallinnon myöntämässä myöhemmässä määräajassa tai kunnan ilmoittama tuloveroprosentti poikkeaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta annetun lain (616/2021) 55 §:ssä säädetystä, verotuksessa voidaan noudattaa vuoden 2022 tuloveroprosenttia vähennettynä 12,64 prosenttiyksiköllä.

 

Vuosina 2014-2022 Enonkosken kunnan tuloveroprosentti on ollut 21,00 %.

 

 Verotulojen toteumat tilinpäätöksissä 2020-2021

 

 

 

TP2020 euroa

TP2021 euroa

Muutos %

Kunnan tulovero

3 472 063

  3 512 821 

+ 1,17 %

Yhteisövero

   680 278

973 228

+ 43,06 %

Yhteensä euroa

4 152 341

4 486 049

 

 

 Verotulojen toteumat 2022 

 

 

TA2022 euroa

TOT 9/2022 euroa

Toteuma %

Kunnan tulovero

  3 580 000 

   2 684 154

75,0 %

Yhteisövero

     688 000 

     741 391 

107,8 %

Yhteensä euroa

4 268 000

3 425 545

 

 

 

 

 Verotulojen arviot talousarviovuonna 2023, kun tuloveroprosentti on 8,36 %

 

 

 

Euroa

Kunnan tulovero

1 700 000

Yhteisövero

577 000

Yhteensä euroa

2 277 000

 

 

 Verotuloarviot perustuvat Suomen Kuntaliiton tuottamiin kuntakohtaisiin veroennusteisiin, jotka on päivitetty 26.9.2022 julkaistun koko maan verotuloennustekehikon pohjalta. Enonkosken kunnan osalta verotulojen ennakoidaan tuloverotuksen osalta laskevan siis noin 1,9 miljoonaa euroa verrattuna vuoden 2022 talousarvioon.

 

 Kuntalain 110 §:n mukaan talousarviosuunnitelma on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Enonkosken kunnanhallituksen 6.9.2022 hyväksymässä talousarvioraamissa 2023 päättänyt, että hallintokunnat laativat talousarvion niin, että sitovuustason (tulosalue) mukainen raamin ylitys on erikseen perusteltava ja sen on lähtökohtaisesti perustuttava esimerkiksi kuntaa sitovaan sopimukseen (hankintasopimus tmv.) tai sen on edistettävä kuntastrategian toteuttamista.

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että valtuusto vahvistaa vuoden 2023 Enonkosken kunnan tuloveroprosentiksi 8,36.

 

Päätös Esitys hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa