Dynasty tietopalvelu Haku RSS Enonkosken kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 21.11.2022/Pykälä 75

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Haitallisten aineiden sekä sako- ja umpilietteiden vastaanotto Enonkosken kunnassa

 

TEKLTK 17.10.2022 § 61 

 

 

 

Enonkosken kunnan keskusvarastolla on otettu haitallisia aineita vastaan pisteen aukiollessa ma-pe sekä pop-up tapahtuman yhteydessä.

 

Sako- ja umpikaivolietteen on voitu toimittaa jätevedenpuhdistamolle ilman henkilökunnan läsnäoloa, koska ely-keskuksen hyväksymille jätteen kuljettajille on luovutettu portin avain.

 

Uusi jätelaki on tuonut mukanaan kirjaamisvastuut ja velvollisuuden ilmoittaa jätelajit yksilöidysti sähköiseen tietokantaan. Tietokantaan tulee merkitä myös jätteiden tuottaja sekä kuljettaja.

 

Uusi jätelaki tuli voimaan 19.7.2021 ja siihen liittyvät muut jätelakia täsmentävät asetukset 1.12.2021, eli Enonkosken kunnan on myös alettava toimimaan lain edellyttämällä tavalla.

 

Palvelujen säilyttäminen Enonkoskella edellyttää hankintoja sekä lisätyövoiman tarvetta. Investointiohjelmassa on esitetty jäteöljylle katoksellista keräys säiliötä. Lisäksi tarvitaan yksi pc tietojen tallentamista varten.

 

Toiminta tulee muuttumaan siten, että kunnan varikolla haitallisten jätteiden vastaanottoa olisi arkipäivinä myöhemmin vahvistettavina aikoina päivittäin ja samoin jäteveden puhdistamolla jätelietteiden osalta. Käytännössä kunnan vastaanottaja kirjaa saapuneet erät ja kerää niiden osalta tarvittavat tiedot ja syöttää ne järjestelmään.

 

Kustannukset toiminnan osalta olisivat aloitusvuonna arvioitu 45 500 euroon/vuosi ja jatkossa noin 40 000 euroa/vuosi.

 

Valmistelija Toimistosihteeri Sari Juuti ja Kunnaninsinööri Keijo Kemppinen

 

Esittelijä Kunnaninsinööri Keijo Kemppinen

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta hyväksyy esityksen haitallisten aineiden sekä sako- ja umpikaivolietteiden vastaanoton järjestämisestä Enonkoskella ja esittää määrärahan varaamisen talousarvion käyttötalouteen vuodesta 2023 alkaen esitetyn mukaisena. Vuodelle 2023 45 500 euroa ja jatkossa vuosittain noin 40 000 euron suuruisena. 

 

Päätös Asian jätetään pöydälle lisäselvityksiä varten. Esim. vaatiiko jäte-erät valvotun vastaanoton.

 

 

TEKLTK 21.11.2022 § 75  

221/11.00.00/2022  

 

 

Tekninen toimisto on selvittänyt mahdollisuutta siihen, että otamme haitallisten aineiden jäte-eriä itse vastaan. Edellytyksenä on että  vastaanotto on valvottua ja tiedämme mitä, kuka, mistä sekä näiden tietojen kirjaaminen järjestemään. Tällöin paikalla tulee olla vastaanottava henkilö. Vastaanottopiste voisi olla päivittäin auki, mutta vain osan työajasta. Nykyisellä henkilömäärällä sen toteuttaminen ei ole mahdollista. Lisäksi huomioitava laitteistovaatimus. Toisena vaihtoehtona on, että jätehuoltoyhtiö käy autolla kerran kuukaudessa tai kerran viikossa Enonkoskella. Kuljettaja tekee vastaavat kirjaukset. Nämä kustannukset maksetaan perusmaksujen yhteydessä. Tällöin mitään haitallisia aineita ei keskusvarastolla voi ottaa vastsaan, vaan asiakkaiden tulee henkilökohtaisesti tuoda jäte-erät jätehuoltoyhtiön autolle.

 

Jätelietteen vastaanottoon on käyty tutustumassa Savonlinnassa ja Savonrannalla. Vastaanotto edellyttää, tuojan kirjautumista purkupaikalla sähköiseen järjestelmään,mitattavuutta, joten mm. sähköinen järjestelmä tunnistautumiseen tulee hankkia, hiekan/kiven erotin ja virtausmittari tulee lisätä laitokselle. Lisäksi on syytä kameravalvonta järjestettävä alueelle.

Lietteiden vastaanoton osalta odotamme tarjousta ja  pyritään toimittamaan lautakunnan jäsenille sähköisesti ennen kokousta.

 

Valmistelija Kunnaninsinööri Keijo Kemppinen

 

Esittelijä Kunnaninsinööri Keijo Kemppinen

 

Päätösehdotus  Tekninen lautakunta esittää hallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle hankittavaksi jätevedenpuhdistamolle lietteiden vastaanottojärjestelmän saadun tarjouksen perusteella mahdollisimman pikaisella toimitusajalla. Tarvittavan tilan laitteiden sijoittamiselle kunta rakentaa omana työnä.  Hankinta lisätään kunnan investointi suunnitelmaan vuodelle 2023.     Haitallisten jätteiden osalta toimintaa jatketaan kunnan varikolla, siten että tehtävään palkataan henkilö 50% työajalla 1.1.2023 alkaen. Varikolle hankitaan myös järjestelmä tuotavien jätteiden kirjaamiseksi järjestelmään. Alueille hankitaan myös valvontakamerat varmistamaan toimintaa.         

 

Päätös Tekninen lautakunta päätti jättää haitallisten jätteiden asian pöydälle. Haitallisten aineiden vastaantosta käydään ensin neuvottelu Savonlinnan seudun Jätehuolto Oy:n kanssa . Jätevedenpuhdistamon lietteiden vastaanottoon tarvittavien laitteistojen osalta tarjouskilpailu voidaan käynnistää vuoden 2023 puolella, mikäli kunnanhallitus ja edelleen kunnanvaltuusto hyväksyvät 37 000 euron investoinnin  vuodelle 2023.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa