Dynasty tietopalvelu Haku RSS Enonkosken kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 19.10.2022/Pykälä 75

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Viranhaltijapäätökset

 

SIVLTK 19.10.2022 § 75  

    

 

 

 Hallintosäännön I osan 5 luvun 27 § mukaan lautakunnalla on otto-oikeus alaistensa viranhaltijapäätöksiin, lukuun ottamatta lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus-, valvonta-, tai toimitusmenettelyä koskevia asioita ja yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita.

 

 Päätöksentekijä on tehnyt oheisen luettelon mukaiset viranhaltijapäätökset §§ 104 - 123 ajalta 13.9.-7.10.2022 Dynasty asianhallintajärjestelmässä

 

 

Esittelijä Rehtori-sivistystoimenjohtaja Heli Kukkohovi

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta merkitsee tehdyt päätökset tiedoksi ja päättää ettei otto-oikeudella olevia oteta lautakunnan käsittelyyn.

 

Päätös Sivistyslautakunta merkitsi tehdyt päätökset tiedoksi ja päätti ettei otto-oikeudella olevia oteta lautakunnan käsittelyyn.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa