Dynasty tietopalvelu Haku RSS Enonkosken kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 19.10.2022/Pykälä 74

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Kyllikki Östringin testamenttivarojen käyttö sivistystoimen alaisissa toiminnoissa 2022

 

SIVLTK 19.10.2022 § 74  

241/02.07.02/2022  

 

 

 Enonkosken kunnanhallitus on 12.1.2021 (§ 10) päättänyt testamenttivarojen käytöstä. Testamenttivaroja käytetään vuosittain 50 000 euroa/vuosi vuodesta 2021 alkaen. Varat kohdennetaan vuosittain testamentin mukaan 25 000 euroa lastensuojelutyöhön ja lapsiperheiden sosiaalityöhön sekä 25 000 euroa vanhusten virikkeelliseen toimintaan ja kulttuuritoimintaan. Varat käytetään olemassa olevien palveluiden parantamiseen ja uusien palveluiden tuottamiseen edellä mainituille kohderyhmille. Varojenkäytöstä vastaavat hallintokunnat vuosittain. Lautakunnan kokoukseen voidaan tuoda uusia ehdotuksia pitkin vuotta.

 

 Vuoden 2022 osalta kunnanhallitus on kokouksessaan 1.2.2022 (29) tehnyt päätöksen, että testamenttivaroja käytetään vuosittain 100 000 euroa vuodesta 2022 alkaen. Varat kohdennetaan vuosittain testamentin mukaan 50 000 € lastensuojelutyöhön ja lapsiperheiden sosiaalityöhön sekä 50 000 € vanhusten virikkeelliseen toimintaan ja kulttuuritoimintaan.

 

 

Valmistelija Rehtori-sivistystoimenjohtaja Heli Kukkohovi

 

 

Esittelijä Rehtori-sivistystoimenjohtaja Heli Kukkohovi

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta myöntää testamenttivaroja liitteenä olevan käyttöehdotuksen mukaan.

 

Päätös Sivistyslautakunta myöntää testamenttivaroja määräaikaisen koulunkäynninavustajan palkkaamiseen esiopetuksen ryhmään koulunkäynnin tueksi.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa