Dynasty tietopalvelu Haku RSS Enonkosken kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.09.2022/Pykälä 201

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

RAJUPUSU-alueen yritysneuvojien seutuverkoston laajeneminen

 

KH 27.09.2022 § 201  

204/00.04.01/2022  

 

 

Rajupusun (Rantasalmi, Juva, Joroinen, Sulkava) alueella toimii seudullinen yritysneuvojaverkosto. Verkostoon kuuluvat Etelä-Savon Ely-keskuksen, Etelä-Savon TE-toimiston, Finnvera Oyj:n, Joroisten, Juvan, Rantasalmen ja Sulkavan kuntien, ProAgria Etelä-Savo ry:n, Rajupusu Leader ry:n, Suomen metsäkeskuksen, Wäläkky Keski-Savon Uusyrityskeskus ry:n ja Itä-Savon Uusyrityskeskus ry:n edustajat.

 

Kyseessä on aktiivinen ja asiakaslähtöinen seudullinen yrityspalveluverkosto, joka auttaa yritysten perustamisessa ja kehittämisessä. Tavoitteena on edistää verkostoitumista, yrittäjyyskasvatusta ja toimintaympäristöä monipuolisesti. Verkoston jäsenet kokoontuvat noin puolentoista kuukauden välein keskustelemaan alueen elinkeinoelämän näkymistä, suunnittelevat yhdessä järjestettäviä tapahtumia ja pyrkivät yhteistyöllä palvelemaan alueen yrittäjiä ja elinkeinoelämää mahdollisimman laajasti. Oli sitten kyse yrityksen perustamisesta, liiketoiminnan laajentamisesta, yrityskaupoista, rahoituksesta tai mistä tahansa yritystoimintaan liittyvästä asiasta, verkoston jäsenistä löytyy asiantuntija jokaiseen tarpeeseen.

 

RaJuPuSu-Leader ja Piällysmies ry yhdistyvät SavonLuotsi Leaderiksi vuoden 2023 alusta, jolloin yritysneuvojaverkosto siirtyy uuden Leader-alueen alle.

 

RaJuPuSun Leaderin seutuverkoston syyskuun kokouksessa on käsitelty seutuverkoston laajentumista Savonlinnan ja Enonkosken suuntaan. Seutuverkosto on päivittänyt sopimusluonnosta aiemman yhteistyösopimuksen pohjalta sekä tehty laskelmaa siitä, miten kustannukset jakautuisivat kuntien kesken tulevaisuudessa uuden sopimussuunnitelman mukaisesti. Vuosittainen koordinaatiokorvaus on yhteensä 7 053 euroa, joka jaetaan toimialueen kuuden kunnan kesken 31.12.2020 asukasmäärän mukaisesti. Enonkosken kunnan osuus alueen yritysneuvojien seutuverkostossa on 4 %/vuosi kokonaiskustannuksista eli 314,43 euroa/vuosi.

 

Kunnan päätöstä on pyydetty 24.10.202 mennessä anne.vanttinen(at)rajupusuleader.fi

 

Liitteenä Esitys SavonLuotsi Leader ry:ltä ja Seudullisen yrityspalveluverkoston yhteispalveluasiakirja

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että Enonkosken kunta liittyy tulevan SavonLuotsi Leaderin alaisuudessa toimivaan yritysneuvojien seutuverkostoon siten, että kustannukset kunnalle verkostosta ovat 314,43 euroa/vuosi. Kunnan edustajana yritysneuvojien seutuverkostossa toimii elinvoimakoordinaattori ja hänen varallaan kunnanjohtaja.

 

Päätös Esitys hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa