Dynasty tietopalvelu Haku RSS Enonkosken kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 12.09.2022/Pykälä 48

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Vesilaitoksen runkolinjan jatkaminen sekä viemärilinja Sahalammentielle

 

TEKLTK 12.09.2022 § 48  

197/14.05.00/2022  

 

 

Sahalammentien alueelle on tullut vesilaitoksen liittymishakemus sekä toisen kiinteistön osalta kirjallinen tiedustelu vesi- ja viemärilaitokseen liittymisestä. Lisäksi alueella on yksi kiinteistö, joka on ilmoittanut kyselyyn etteivät he tässä vaiheessa olisi liittymässä vesilaitoksen asiakkaaksi. Kiinteistöt ovat vesilaitoksen toiminta-alueella.Toiminta-aluekartta oheisaineistona.

 

Alueelta viisi kiinteistöä on jo aikaisemmin liittynyt vesilaitoksen asiakkaaksi. Viemärilinjan päättyy Laasalantie 9 kohdalla, josta linja menee vesistön kautta Hyypiänniementie 4 pumppaamolle.

 

Vesihuoltolain 9 §:n mukaan vesihuoltolaitos huolehtii toiminta-alueellaan vesihuollosta yhdyskuntakehityksen tarpeista vastaavasti 8 §:ssä tarkoitetun toiminta-alueen hyväksymispäätöksen mukaisesti. § 11 mukaan kunnan ympäristönsuojeluviranomainen myöntää hakemuksesta toistaiseksi voimassa olevan tai määräaikaisen vapautuksen 10 §:ssä tarkoitetusta liittämisvelvollisuudestä tässä pykälässä säädetyin perustein. Perusteita ovat mm. kohtuuttomat rakentamiseen liittyvät kustannukset, vähäinen tarve tai muu erityinen syy ja vapauttaminen ei saa vaarataa vesihuollon taloudellista ja asianmukaista hoitamista vesilaitoksen toiminta-alueella. Edellytyksenä on myös, että kiinteistöllä on käytettävissä riittävästi vaatimukset täyttävää talousvettä. Kunnan ympäristönsuojelun tulee pyytää vapauttamisesta kunnan terveydensuojeluviranomaisen lausunto.

 

Veden runkolinjan rakentaminen tonttiventtiileineen on vesilaitoksen vastuulla ja toteutettavissa mahdollisesti jo tämän vuoden aikana. Viemärilinjan osalta toimenpide vaatii tarkempaa suunnittelua sekä kustannusarviota.

 

Valmistelija Toimistosihteeri Sari Juuti

 

Esittelijä Kunnaninsinööri Keijo Kemppinen

 

Päätösehdotus Runkovesilinja jatketaan tarvittaessa, jos liittyjiä on. Samassa yhteydessä asennetaan viettoviemäri. Laasalantien varresta jätevedenpumppaamolle johtavaa jätevesilinjaa varten laaditetutaan suunnitelma.

 

Muutettu päätösehdotus

Asian jätetään pöydälle ja käsittelyä jatketaan, kun on saatu suunnitelma sekä kustannusarvio ja määrärahan tarve voidaan määrittää.

Päätös 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa