Dynasty tietopalvelu Haku RSS Enonkosken kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.09.2022/Pykälä 179

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Ajankohtaiset asiat

 

KH 06.09.2022 § 179  

    

 

 

Esittelijä selostaa hallintokuntaan liittyviä ajankohtaisia asioita ja niistä käydään keskustelua.

 

  1. Luostariyhteisö.
  2. Sosterin ajankohtaiset asiat.
  3. Vaalijan Sateenkaaren koulu.
  4. Kunnan henkilöstön, valtuuston, hallituksen ja lautakuntien puheenjohtajien yhteinen tilaisuus 23.9.2022 klo 16 Korpi Bistrossa.

 

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee tietoon saatetuksi ajankohtaiset asiat.

 

Päätös Kohdat 1-2 ja 4 hallitus merkitsi tietoon saatetuksi.

Kohdan 3 osalta kunnanhallitus on 12.4.2022 (§ 88) kokouksessaan tehnyt päätöksen, että Enonkosken kunta on kiinnostunut olemaan mukana uudessa perustettavassa Sateenkaaren koulun kuntayhtymässä, mikäli kuntayhtymän perussopimuksessa määritellään uuden kuntayhtymän peruspääoma siten, että jäsenkunnan osuus peruspääomasta muodostuisi esimerkiksi perustettavaan kuntayhtymään liittyvien kuntien asukasluvun mukaisessa suhteessa (asukasluvun perusteena edeltävän vuoden lopun asukasluku), jolloin kuntayhtymässä mukana olevien kuntien vastuut ja velvoitteet kuntayhtymässä määräytyisivät kuntien kantokyvyn mukaisesti tasapuolisesti.

Koska tilanne on olennaisesti muuttunut perustettavan kuntayhtymän osalta 12.4.2022 tehdyn päätöksen jälkeen, kunnanhallitus päätti nyt, että Enonkosken kunta antaa lausuntonaan Pieksämäen kaupungille ja Vaalijalan kuntayhtymälle, että kunta on kiinnostunut olemaan mukana uudessa perustettavassa Sateenkaaren koulun kuntayhtymässä. Koska Vaalijalan kuntayhtymästä on tullut 2.9.2022 tieto, että Sateenkaaren koulun rakennukset ja tontti siirtyvät 1.1.2023 Etelä-Savon hyvinvointialueelle veloituksetta Vaalijalan muun Etelä-Savoon siirtyvän omaisuuden mukana. Samalla todetaan, että tällöin Enonkosken kunnalle mahdollisista kuntayhtymän vastuista koituva riski pienee merkittävästi.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa