Dynasty tietopalvelu Haku RSS Enonkosken kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.09.2022/Pykälä 186

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Kuntalaisaloite kunnan omistamien asunto-osakkeiden edustajasta

 

KH 06.09.2022 § 186  

192/00.01.03.01/2022  

 

 

Kuntalaisaloite.fi-palveluun on 22.8.2022 tullut kuntalaisaloite, jossa todetaan, että Enonkosken kunnalla on paljon asunto-osakkeita eri yhtiöissä. Kunnanhallitus on valinnut kunnan edustajaksi luottamushenkilöt asunto-osakeyhtiön yhtiökokousedustajaksi.

 

Aloitteen tekijä esittää, että kunnan omistamien asunto-osakkeiden edustustehtävät päätetään annettavaksi luottamushenkilöiden sijasta viranhaltijoille. Viranhaltijat toimivat virkavastuulla ko. tehtävässä ja perusteluna on, että useimmassa Suomen kunnassa toimitaan näin.

 

Heikki Harjulan ja Kari Prättälän Kuntalaki - Tausta ja tulkinnat (2015) s. teoksessa 3.4 Kunnan edustajista yksityisoikeudellisissa yhteisöissä todetaan "Osakeyhtiöissä yleensä yhtiökokous valitsee yhtiön hallituksen ja muiden toimielinten jäsenet. Jos kunta on osakkeenomistaja, kunnanhallitus valitsee kunnan edustajan yhtiökokoukseen. Yhtiökokousedustaja on yleensä kunnanhallituksen tehtävään valtuuttama kunnan luottamushenkilö, joka toimii saamiensa ohjeiden mukaisesti ja vaikuttaa esimerkiksi siihen, keitä valitaan kunnan edustajina osakeyhtiön hallitukseen. Osakeyhtiön tai muun yksityisoikeudellisen yhteisön hallituksen tai muun toimielimen jäsenet eivät ole Kuntalain 69.1 §:ssä tarkoitettuja kunnan luottamushenkilöitä, vaikka he toimivatkin yhteisössä kunnan edustajina."

 

Enonkosken kunnan halllintosäännön (kunnanvaltuusto 30.5.2017 § 21) § 18 "Konsernijohdon tehtävät ja toimivallan jako", kohta 8: Kunnanhallitus
nimeää yhtiökokousedustajat ja antaa heille omistajaohjauksen edellyttämät toimintaohjeet. Nykyiset kunnan omistamien asuntojen asunto-osakeyhtiöiden yhtiökokousedustajat on valittu hallituksen 7.9.2021 (§ 178) kokouksessa vuosisiksi 2021-2023.

 

Oheismateriaalina Kuntalaisaloite kunnan omistamien asunto-osakkeiden edustajasta 22.8.2022

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee tietoon saatetuksi kuntalaisaloitteen ja toteaa, että kuntalain, Enonkosken kunnan hallintosäännön ja vakiintuneen käytännön mukaisesti asunto-osakeyhtiössä yhtiökokousedustaja on kunnanhallituksen valitsema luottamushenkilö, jolle kunnanhallitus antaa omistajaohjauksen edellyttämät toimintaohjeet.

 

Päätös Esitys hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa