Dynasty tietopalvelu Haku RSS Enonkosken kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.08.2022/Pykälä 168

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Suur-Savon Sähkö Oy omistajakunnan yhtiöjärjestyksen mukaisen lunastusmenettelyn käynnistäminen

 

KH 16.08.2022 § 168  

171/00.04.01/2022  

 

Enonkosken kuntaan on saapunut 21.7.2022 Suur-Savon Sähkö Oy:n hallitukselta kirje Suur-Savon Sähkö Oy:n omistajakunnan yhtiöjärjestyksen mukaisen lunastusmenettelyn käynnistämisestä.

 

Suur-Savon Sähkö Oy:n hallitus on 13.7.2022 saanut Energiaholding Finland Ab:ltä tiedon Suur-Savon Sähkö Oy:n sadan (100) osakkeen (osakekirja A73) kaupasta.

 

Kauppa on tehty 11.7.2022 ja siinä myyjänä on Savonrannan Sampo Oy ja ostajana edellä mainittu Energiaholding Finland Ab. Kauppahinta on 700 000 euroa (7 000 euroa/osake).

 

Suur-Savon Sähkö Oy:n yhtiöjärjestyksen 13 §:n mukaan Suur-Savon Sähkö Oy:n osakkaina olevilla kunnilla on ensisijainen oikeus lunastaa uudelle osakkeenomistajalle siirtynyt osake. Mikäli mikään kunnista ei käytä lunastusoikeuttaan, lunastusoikeus on toissijaisesti Suur-Savon Sähkö Oy:llä.

 

Energiaholding Finland Ab:tä ei ole rekisteröity Suur-Savon Sähkö Oy:n osakasluetteloon. Energiaholding Finland Ab on siten yhtiöjärjestyksen tarkoittama uusi osakkeenomistaja.

 

Kunnalla on kaupan 11.7.2022 perusteella oikeus tehdä lunastusvaatimus, jolla se lunastaa 100 Suur-Savon Sähkö Oy:n osaketta, joista on annettu osakekirja A73. Lunastajan on tarjouduttava lunastamaan kaikki samalla saannolla hankitut osakkeet.

 

Osakkeen lunastushinta on osakkeen käypä hinta. Vastikkeellisessa sannossa käyväksi hinnaksi katsotaan osakkeen luovuttajan ja siirronsaajan sopima hinta, jollei näytetä, ettei tämä hinta ole käypä hinta.

 

Suur-Savon Sähkö Oy:n yhtiöjärjestyksen perusteella lunastusta haluavan osakkeenomistajan on esitettävä Suur-Savon Sähkö Oy:n hallitukselle kauppaan 11.7.2022 kohdistuva kirjallinen lunastusvaatimus viimeistään 24.8.2022.

 

Mikäli useampi kunta vaatii lunastusa, jaetaan osakkeet kuntien kesken siinä suhteessa kuin niillä ennestään on nimelleen osakeluettelossa merkittyjä yhtiön osakkeita lunastusvaatimuksensa tekemispäivänä. Jos jako ei tällöin mene tasan, määrää yhtiön hallitus arvalla sen kunnan, joka jaossa ylimenevät osakkeet.

 

Oheismateriaalina Suur-Savon Sähkö Oy:n hallituksen kirje

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää ilmoittaa Suur-Savon Sähkö Oy:n hallitukselle, että Enonkosken kunta ei käytä lunastusoikeuttaaan selostusosan kaupassa.

Päätös Esitys hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa