Dynasty tietopalvelu Haku RSS Enonkosken kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.08.2022/Pykälä 164

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Arviointikertomus 2021

 

TARKLTK 11.04.2022 § 19 

 

 

 

Tarkastuslautakunnan tehtävänä on Kuntalain 121 §:n mukaan arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Lautakunta laatii vuosittain valtuustolle arviointikertomuksen.

 

 

Valmistelija Taina Törrönen

 

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta aloittaa arviointikertomuksen valmistelun sekä päättää jatkaa sen valmistelua seuraavassa kokouksessaan.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

TARKLTK 09.05.2022 § 23 

 

 

Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen valmistelua kokouksessaan ja jatkaa sen valmistelua seuraavassa kokouksessaan.

 

 

Valmistelija Taina Törrönen

 

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen valmistelua sekä päättää jatkaa sen valmistelua seuraavassa kokouksessaan.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

Petra Junnila poistui kokouskesta tämän pykälän käsittelyn aikana klo 17.59.

 

 

TARKLTK 31.05.2022 § 29 

 

 

Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen tekoa. Arviointikertomus hyväksytään ja allekirjoitetaan kokouksessa.

 

 

Valmistelija Taina Törrönen

 

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta hyväksyy ja allekirjoittaa arviointikertomuksen vuodelta 2021 ja esittää sen liitteen mukaisena kunnanvaltuustolle tiedoksi.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

KV 21.06.2022 § 21 

 

 

 Arviointikertomus toimitetaan valtuutetuille.

 

 

Valmistelija Toimistosihteeri Erja Pesonen

 

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanvaltuusto käsittelee vuoden 2021 arviointikertomuksen, merkitsee sen tietoonsa saatetuksi ja toimittaa kertomuksen kunnanhallitukselle toimenpiteitä varten.

 

Päätös Esitys hyväksyttiin.

 

 

KH 16.08.2022 § 164  

88/00.03.02/2022  

 

Arviointikertomus 2021 toimitetaan kokousedustajille.

 

Valmistelija Toimistosihteeri Erja Pesonen

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus
1.  käsittelee arviointikertomuksen ja toimittaa sen lautakunnille käsittelyä ja toimenpiteitä varten
2.  edellyttäää, että lautakunnat toimittavat vastineensa kunnanhallitukselle viimeistään lokakuussa 2022, ja
3.  antaa kunnanvaltuustolle lausunnon toimenpiteistä marraskuussa 2022.

 

Päätös Esitys hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa