Dynasty tietopalvelu Haku RSS Enonkosken kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 22.06.2022/Pykälä 50

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Varhaiskasvatuslain 540/2018 muutos ja seudullisen varhaiskasvatussuunnitelman päivittäminen

 

SIVLTK 22.06.2022 § 50  

152/12.07.00.00/2022  

 

Varhaiskasvatuslaki muuttuu 1.8.2022 ja lapsen oikeus tukeen vahvistuu. Varhaiskasvatuslain mukaan varhaiskasvatukseen osallistuvalla lapsella on oikeus saada yksilöllisen kehityksensä, oppimisensa ja hyvinvointinsa edellyttämää yleistä tukea osana varhaiskasvatuksen laadukasta perustoimintaa. Tukea on annettava viivytyksettä tuen tarpeen ilmettyä. Jos tuki ei ole riittävää voidaan tukea antaa tehostettuna tai erityisenä tukena.

Lapsen tehostetun ja erityisen tuen antamisesta tulee tehdä hallintopäätös. Päätöksessä on aina mainittava tuen muodot, varhaiskasvatuksen järjestämispaikka ja tukipalvelut. Päätöksen tekee varhaiskasvatuksen järjestämisvastuussa oleva kunta.

 

Enonkoskella on käytössään varhaiskasvatuksen sähköinen järjestelmä Daisy, jossa lapsen varhaiskasvatussuunnitelma laaditaan ja jonne lapsen saama tuki kirjataan. Myös hallintopäätös tehostetusta tai erityisestä tuesta tehdään Daisyssa. Hallintopäätöksen tekee päiväkodin johtaja. Mikäli lapsen tuen toteuttaminen edellyttää rakenteellisia tukitoimia, esim. avustajan palkkaamista, tehdään tukitoimista päätettäessä yhteistyötä rehtori-sivistystoimenjohtajan kanssa.

 

Opetushallitus määräsi 18.2.2022 uusista varhaiskasvatussuunnitelman perusteista. Perusteet on päivitetty vastaamaan varhaiskasvatuslakiin tehtyjä lapsen kehityksen, oppimisen ja hyvinvoinnin tukea koskevia muutoksia. Varhaiskasvatuksen järjestäjät ja yksityiset palveluntuottajat päivittävät omat paikalliset varhaiskasvatussuunnitelmansa kansallisten perusteiden mukaisesti ja ne otetaan käyttöön 1.8.2022.

 

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden mukaisesti seudullista varhaiskasvatussuunnitelmaa on päivitetty lapsen tuen osalta kevään 2022 aikana työryhmässä, johon ovat kuuluneet Savonlinnan varhaiskasvatuspäällikkö, varhaiskasvatuksen erityisopettajat, Touhula- päiväkotien erityisopettaja ja Enonkosken päiväkodinjohtaja. Paikallisesti päätetyt asiat on kirjattu varhaiskasvatussuunnitelmaan lihavoidulla tekstillä.

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden yleisessä osassa olevia muutoksia ei ole vielä päivitetty voimassa olevaan seudulliseen varhaiskasvatussuunnitelmaan, vaan päivitystyö tehdään syksyn 2022 aikana ja niiltä osin seudullinen varhaiskasvatussuunnitelma otetaan käyttöön takautuvasti.

Seudullisen varhaiskasvatussuunnitelman päivitetty kohta 5. Lapsen tuki on liitteenä.

 

 

Valmistelija Päiväkodin johtaja Anna Karvinen (anna.karvinen@enonkoski.fi)

 

 

Esittelijä Rehtori-sivistystoimenjohtaja Tommi Tikka

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää hyväksyä seudullisen varhaiskasvatussuunnitelman lapsen tuen osalta 1.8.2022 lukien liitteen mukaisesti.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa