Dynasty tietopalvelu Haku RSS Enonkosken kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 07.06.2022/Pykälä 129

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Sarastian sopimuksen päivittäminen

 

KH 07.06.2022 § 129  

132/00.04.02/2022  

 

 

Enonkosken kunta on tehnyt sopimuksen talous- ja henkilöstöhallinnon tukipalveluiden ostamisesta Taitoa Oy:n kanssa vuonna 2017. KuntaPro ja Taitoa ovat yhdistyneet Sarastiaksi vuonna 2019, jolle Enonkosken kunnan sopimus on siirtynyt. Asiakkaidensa omistama Sarastia on Suomen suurin julkisen sektorin talous- ja henkilöstöhallinnon tukipalvelukumppani.

 

Sarastia on käynyt keskustelua omistajakuntien kanssa sopimusmallien yhtenäistämiseksi kaikille asiakkaille. Puitesopimus on valmistunut asiakkaille hyväksyttäväksi. Malli on kaikille sama, mutta palvelusisällöt ovat asiakaskohtaisia.

 

Puitesopimus tulee voimaan ja sopijapuolia sitovaksi, kun sopijapuolet ovat sen allekirjoittaneet.

 

Sopimus on moniosainen ja tämän pykälän liitteenä on puitesopimus (salassapidettävä). Koko aineisto lähetetään hallituksen jäsenille vain pyydettäessä.

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy Sarastia Oy:n ja Enonkosken kunnan välisen päivitetyn sopimuksen ja valtuuttaa kunnanjohtajan allekirjoittamaan sen Enonkosken kunnan puolesta.

 

Päätös Esitys hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa