Dynasty tietopalvelu Haku RSS Enonkosken kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 17.05.2022/Pykälä 113

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Kunnanjohtajan viranhaltijapäätökset

 

KH 17.05.2022 § 113  

    

 

 

Hallintosäännön 27 §:n mukaan kunnanhalltituksen alaisen viranomaisen on ilmoitettava kunnanhallitukselle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita ja asiaryhmiä, joista kunnanhallitus on päättänyt, ettei se käytä otto-oikeuttaan.

Kunnanjohtaja on tehnyt oheismateriaalina olevan luettelon mukaiset viranhaltijapäätökset

 

 

Valmistelija Toimistosihteeri Erja Pesonen

 

Puheenjohtajan päätösehdotus:
 

 Kunnanhallitus merkitsee päätökset tietoonsa saatetuiksi ja päättää ettei käytä niihin otto-oikeuttaan.

 

Päätös Esitys hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa