Dynasty tietopalvelu Haku RSS Enonkosken kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 25.04.2022/Pykälä 11

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Virasta irtisanoutuminen / viranhaku / viran täyttäminen

 

KH 01.02.2022 § 31 

 

24.1.2022 päväämällään ilmoitukselle rehtori-sivitystoimenjohtaja Tommi Tikka irtisanoutuu virastaan 1.9.2022 lukien.

 

Lain kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta (11.4.2003/304) 40 §:n mukaan viranhaltijan irtisanoessa virkasuhteensa irtisanomisaika on vähintään kaksi kuukautta, jos viranhaltijan ottaminen kuuluu valtuustolle.

Irtisanosmiaika alkaa kulua sitä päivää seuraavasta päivästä, jona irtisanominen on annettu (24.1.2022).

 

Valmistelija Toimistosihteeri Erja Pesonen

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että se

  1. myöntää Tommi Tikalle eron Enonkosken kunnan rehtori-sivistystoimenjohtajan virasta niin, että viimeinen viranhoitopäivä on 31.8.2022
  2. kehottaa kunnanhallitusta ilmoittamaan rehtori-sivistystoimenjohtajan viran haettavaksi.

 

Päätös Esitys hyväksyttiin.

 

 

KV 14.02.2022 § 3 

 

 

Päätös

Esitys hyväksyttiin.

 

 

KH 22.02.2022 § 43 

 

 

Kunnanvaltuusto on 22.6.2010 § 10 lakkautanut rehtorin viran ja perustanut nykyisen rehtori-sivistystoimenjohtajan viran.

Valtuusto on vahvistanut kelpoisuusehdoiksi ylemmän korkeakoulututkinnon, kyseisen koulutusmuodon opettajan pätevyyden, riittävän työkokemuksen opettajan tehtävissä sekä opetushallituksen hyväksymien perusteiden mukaisen opetushallinnon tutkinnon.

 

Valmistelija Toimistosihteeri Erja Pesonen

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää
1. julistaa Enonkosken kunnan rehtori-sivistystoimenjohtajan viran haettavaksi
2. että ilmoitus laitetaan Itä-Savoon, kunnan verkkosivuille, Facebookiin ja TE-palveluihin.

 

Päätös Esitys hyväksyttiin lisäyksellä, että ilmoitus laitetaan myös Opettaja-lehteen.

 

 

KH 29.03.2022 § 76 

 

Rehtori-sivistystoimen johtajan virka on ollut avoinna 24.2.-24.3.2022 välisen ajan siten, että hakuilmoitus on ollut nähtävillä Itä-Savo-lehdessä, kunnan kotisivuilla ja facebookissa, TE-palveluiden sivulla sekä Opettaja-lehdessä.

 

Määräaikaan mennessä rehtori-sivistystoimenjohtajan virkaa hakivat Kimmo Jaatila, Heli Kukkohovi, Antti Natunen, Sari Nyrhinen, Niina Sihvonen, Henri Takalo-Kastari, Soile Tikka ja Heini Väisänen.

 

Kunnanhallitukselle toimitetaan yhteenveto hakijoista.

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää jatkotoimenpiteistä.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti, että hakijoista haastatteluun kutsutaan Kimmo Jaatila, Heli Kukkohovi, Antti Natunen ja Henri Takalo-Kastari. Haastatteluryhmään valitaan kunnanhallituksen puheenjohtaja Lauri Niiranen ja hallituksen jäsen Marja Laitinen, sivistyslautakunnan puheenjohtaja Juha Nousiainen sekä viranhaltijoista rehtori-sivistystoimenjohtaja Tommi Tikka ja kunnanjohtaja Minna Laurio. Haastattelutilaisuuteen voivat osallistua myös muut hallituksen ja valtuuston jäsenet pääsääntöisesti MS Teams-yhteydellä. Haastattelut toteutetaan lähihaastatteluina, poikkeustilanteessa MS Teamsilla.

 

 

KH 12.04.2022 § 87 

 

 

7.4.2022 pidettyihin haastatteluihin kutsutuista osallistuivat Antti Natunen, Kimmo Jaatila sekä Heli Kukkohovi. Henri Takalo-Kastari perui 31.3.2022 hakemuksensa.

 

Valmistelija Toimistosihteeri Erja Pesonen

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää jatkotoimenpiteistä haastattelujen perusteella.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle, että Enonkosken rehtori-sivistystoimenjohtajan virkaan valitaan koulutuksen, työkokemuksen ja haastattelun perusteella Heli Kukkohovi. Palkkaus OVTES:n mukainen rehtorin palkka (hinnoittelutunnus 4 03 01 20 2), vuosisidonnaiset lisät ja lisäksi sivistystoimenjohtajan työstä johtuva työnvaativuuden mukainen lisä.

 

 

KV 25.04.2022 § 11  

22/01.01.04.00/2022  

 

 

Valmistelija Toimistosihteeri Erja Pesonen

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle rehtori-sivistystoimenjohtajan virkaan valittavaksi Heli Kukkohovin.

Samalla kunnanvaltuusto toteaa, että rehtori-sivistystoimenjohtajan virka on toistaiseksi voimassa oleva ja virkaan valitulla on kuuden kuukauden koeaika.
Lisäksi virkaan valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan.

 

Päätös Esitys hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa