Dynasty tietopalvelu Haku RSS Enonkosken kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.04.2022/Pykälä 106

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Enonkosken kunnan kannanotto Mikkelin kaupungin toivomukseen osallistua Suur-Savon Sähkö Oy:n hallitukselle osoitettavaan pyyntöön due diligencce-tarkastuksesta

 

KH 26.04.2022 § 106  

116/00.04.01/2022  

 

Suur-Savon Sähkö -konsernin tulos vuodelta 2021 on noin 30 miljoonaa euroa miinuksella. Viime vuosina yhtiö on tehnyt 10-20 miljoonaa euroa voittoa. Suur-Savo sähkö on tiedottanut asiasta, että tappiollisen tuloksen taustalla ovat epäonninen sähkönmyynti ja pörssisähkön ennätysmäinen kallistuminen viime vuoden lopulla. Yhtiö joutui ostamaan huippukallista pörssisähköä pahimmalla mahdollisella hetkellä marras-joulukuussa. Käytännössä tappiot syntyivät, kun yhtiö myi määräaikaan sidotuilla sopimuksilla asiakkailleen sähköä viidellä sentillä, mutta joutui ostamaan sitä pohjoismaisesta sähköpörssistä kymmenillä senteillä isoja määriä kovina pakkaspäivinä. Yhtiö ei ollut varautunut omissa riskiskenaarioissa näin voimakkaaseen markkinahäiriöön. Suur-Savon Sähkön muut osat kuten siirtoliiketoiminta ja kaukolämpö olivat plussalla.

 

Suur-Savon Sähkön suurin kuntaomistaja Mikkelin kaupunki on lähestynyt Suur-Savon Sähkö Oy:n hallitusta ja omistajakuntia tappiollista tuloksen vuoksi. Mikkeli on esittänyt Suur-Savon Sähkö Oy:lle due diligence-tarkastuksen toteuttamista yhtiössä. Pyyntö tarkastuksen toteuttamisesta tehdään Mikkelin kaupunginvaltuuston 13.12.2021 § 190 antamaan toimeksiantoon.

 

Mikkelin kaupunki on lähettänyt 22.4.2022 pyynnön myös Suur-Savon Sähkö Oy:n omistajakunnille, jossa kaupunki toivoo, että myös muut Suur-Savon Sähkö Oy:n omistajakunnat myötävaikuttaisivat tarkastuksen toteuttamiseen esittämällä yhtiön hallitukselle oman pyyntönsä due diligence-tarkastuksen toteuttamisesta.

 

Oheismateriaalina Mikkelin kaupungin 22.4.2022 lähettämä kirje

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

Päätösehdotus Enonkosken kunnanhallitus päättää, että kunta ei näe tarpeelliseksi toteuttaa due diligence-tarkastusta Suur-Savon Sähkö Oy:ssä, eikä näin ollen vastaa myöntävästi Mikkelin kaupungin pyyntöön.

 

Päätös Esitys hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa