Dynasty tietopalvelu Haku RSS Enonkosken kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.04.2022/Pykälä 104

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Lausunto Valtion väyläverkon investointiohjelmasta vuosille 2023-2030

 

KH 26.04.2022 § 104  

107/08.00.00/2022  

 

 

Väylävirasto laatii vuosittain valtion väyläverkon 8-vuotisen investointiohjelman. Investointiohjelma on osa valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman, Liikenne12-suunnitelman, toimeenpanoa.

 

Vuosien 2023-2030 investointiohjelman luonnos on Väyläviraston ehdotus rata-, maantie- ja vesiväylähankkeiden toteuttamisesta ja niiden vaikutuksista. Investointiohjelmaa hyödynnetään mm. talousarvioesityksen valmistelussa. Ohjelma sisältää isoja kehittämishankkeita, isoja peruskorjaushankkeita ja hankekokonaisuuksia sekä pienempiä parantamishankkeita. Sen sijaan aiemmin päätetyt kehittämishankkeet sekä osa perusväylänpidon toimenpiteistä eivät sisälly investointiohjelmaan.

Investointiohjelman luonnos on Liikenne12-suunnitelman tavoitteiden ja talouskehyksen mukainen.

 

Lausuntoja kerätään lausuntopalvelu.fi:ssä, josta löytyy myös investointitohjelma kokonaisuudessaan https://www.lausuntopalvelu.fi/FI/Proposal/Participation?proposalId=8f11167b-fb8d-44bc-a03c-0505e7d90cd8&proposalLanguage=da4408c3-39e4-4f5a-84db-84481bafc744

 

Väylävirasto pyytää lausunnoissa huomioita erityisesti valmistelun ymmärrettävyydestä, siitä, miten investointiohjelmassa on onnistuttu vastaamaan Liikenne12-suunnitelman tavoitteisiin, siitä, millaisia muutostarpeita ohjelmassa on sekä siitä, kuinka valmisteluprosessia tulisi kehittää. Lausuntokierroksella saatu palaute käsitellään investointiohjelman viimeistelyn yhteydessä.

 

Lausuntoja kerätään lausuntopalvelu.fi:ssä 2.5.2022 saakka.

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

Päätösehdotus Enonkosken kunnanhallitus antaa lausuntonaan Väyläviraston luonnoksesta valtion väyläverkon investointiohjelmaksi vuosille 2023-2030:                                                                                                 Investointiohjelmassa tulisi nykyistä enemmän painottaa nykyisten perusväylien kunnon ylläpitämistä siten, että korjausvelkaa ei enää kasvateta. Investointiohjelmaa tulee päivittää muuttuneen maailmantilanteen vuoksi vastaamaan mm. Suomen huoltovarmuuden tarpeita (mm. energiahuolto, metsäteollisuus, maatalous, elintarviketeollisuus jne.). Tieverkoston asianmukaisella ylläpidolla huolehditaan osaltaan alueen huoltovarmuudesta, työvoiman saannista sekä elinvoimasta.                                                                                  Yksittäisenä kohteena Enonkosken kunta haluaa investointiohjelmaan sisällytettävän seututien 471 Hanhivirran lossin korvaamisen sillalla.

 

Päätös Esitys hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa