Dynasty tietopalvelu Haku RSS Enonkosken kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 22.02.2022/Pykälä 40

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Kyllikki Östringin testamenttivarojen käyttö v. 2021

 

KH 22.02.2022 § 40  

44/02.07.02/2022  

 

 

Enonkosken kunnan saaman Kyllikki Östringin testamenttivarojen käytöstä on koottu yhteenveto vuodelta 2021.

 

Kunnanhallitus on kokouksessaan 12.01.2021 (§ 10) tehnyt päätöksen, että testamenttivaroja käytetään vuosittain 50 000 euroa/vuosi vuodesta 2021 alkaen. Varat kohdennetaan vuosittain testamentin mukaan 25 000 euroa lastensuojelutyöhön ja lapsiperheiden sosiaalityöhön sekä 25 000 euroa vanhusten virikkeelliseen toimintaan ja kulttuuritoimintaan. Varat käytetään olemassa olevien palveluiden parantamiseen ja uusien palveluiden tuottamiseen edellä mainituille kohderyhmille. Varojen käytöstä vastaavat hallintokunnat vuosittain.

 

Kokouksessaan 30.3.21 (§ 72) kunnanhallitus hyväksyi ikääntyneiden osalta käytettäväksi 10 000 euroa enemmän, joka siirretään lasten vuoden 2021 määrärahasta. Tämä siirto kompensoidaan tulevien vuosien testamenttivarojen kohdentamisessa.

 

Kunnan eri hallintokunnat ovat myöntäneet vuoden 2021 aikana lastensuojeluun ja lapsiperheiden sosiaalityöhön yhteensä 14 800 euroa ja käyttö on ollut yhteensä 13 415,09 euroa.

 

Ikääntyneiden kulttuuri- ja viriketoimintaan eri hallintokunnat ovat myöntäneet puolestaan 35 000 euroa ja varoja on käytetty yhteensä 23 658,44 euroa.

 

Yhteenvedossa (liitteet 1 ja 2) ilmenee myönnetyt varat ja käytön toteuma 31.12.2021.

 

Valmistelija Valmistelija Minna Laurio

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

Päätösehdotus Enonkosken kunnanhallitus merkitsee tietoon saatetuksi yhteenvedon Kyllikki Östringin testamenttivarojen käytöstä vuodelta 2021, jossa lastensuojeluun on käytetty 13 415,09 euroa ja ikääntyneiden virikkeelliseen sekä kulttuuritoimintaan on käytetty 23 658,44 euroa.  Kunnanhallitus lisäksi toteaa, että vuoden 2021 osalta ikääntyneille myönnettyjä varoja ei ole käytetty yli 25 000 euron, jolloin kompensoitavaa vuoden 2021 osalta ei siirry lastensuojeluun ja lapsiperheiden sosiaalityöhön tuleville vuosille.

 

Päätös Esitys hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa