Dynasty tietopalvelu Haku RSS Enonkosken kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 22.02.2022/Pykälä 46

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Etelä-Savon hyvinvointialueen perhekeskustoiminnan yhteistyösopimus 2022 - 2023

 

KH 22.02.2022 § 46  

45/12.05.00/2022  

 

 

Etelä-Savon maakunnan alueen perhekeskustoiminnan eri toimijoiden välinen yhteistyö on käynnistetty marraskuussa 2016 osana lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmaa. Maakunnallisessa yhteistyössä on luotu verkostomainen, yhteen sovittava perhekeskustoiminnan 

toimintamalli. Perhekeskustoiminnan toteutusta toteutetaan yhteisten tavoiteasetteluiden mukaisesti huomioiden eri toimijoiden erilaiset toimintaympäristöt ja paikalliset tarpeet. Terveyden ja 

hyvinvoinnin laitos (THL) tukee ja koordinoi alueilla tehtävää kehittämistyötä. Perhekeskustoimintaa kehitetään valtakunnallisen toimintamallin avulla ja valtakunnallisen perhekeskusverkoston tukemana.

 

Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma jatkuu osana uutta hallitusohjelmaa vuosina 2020-2023.  Muutosohjelmassa kehitetään seuraavia kokonaisuuksia; perhekeskukset ja lasten, nuorten ja perheiden varhainen  tuki arjessa, lasten ja nuorten matalan kynnyksen mielenterveys- ja päihdepalvelut sekä lastensuojelun monialaisuus. Perhekeskustoimintaa toimeenpannaan osana Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelmaa sekä lastensuojelun osalta myös erillisessä Lastensuojelun monialainen kehittäminen 2020-2022 -hankkeessa.

 

Perhekeskuksia kehitetään alueellisina kehittämistöinä sekä kuntien ja eritoimijoiden omana kehittämistyönä. Näiden lisäksi kehittämistyötä tehdään yhdessä hyvinvointialuevalmistelun kanssa ja tavoitteena on, että vuodesta 2023 eteenpäin perhekeskustoiminta jatkuu osana Etelä-Savon hyvinvointialueen työtä lasten, nuorten ja perheiden parhaaksi.

  

Maakunnallinen lasten, nuorten ja perheiden johtoryhmä aloitti toimintansa alkuvuodesta 2018. Essoten perhekeskuskoordinaattori on vuodesta 2019 koordinoinut alueen perhekeskustoimintaa ja kehittäjäverkostoja. 

 

Etelä-Savon perhekeskustoiminnan yhteistyö rahoitetaan sopijaosapuolten yhteiseen työhön sijoitetuilla resursseilla. Resurssit varataan kunkin toimijan omaan talousarvioon. Resurssien käyttöä yhteen sovitetaan 

johtoryhmän työskentelyssä. Perhekeskustoiminnan yhteistyöhön haetaan mahdollisuuksien mukaan kansallisia avustuksia tai muuta hankerahoitusta yhdessä sovittujen tavoitteiden mukaisesti. Yhteistyösopimuksen lisäksi 

toimijat voivat sopia kahdenkeskisiä kumppanuus- ja/tai avustussopimuksia. 

 

Yhteistyösopimuksen tarkoituksena on turvata, suunnitella ja toteuttaa yhdessä lasten, nuorten ja perheiden varhaista tukea ja palveluita, jotta jokainen lapsi, nuori ja perhe saa tarvitsemansa avun ja tuen varhain, viiveettä ja kohdennetusti. Yhteistyöllä tavoitellaan  perhekeskustoimintaan liittyvien eri osa-alueiden kokonaisvaltaista yhteistä näkemystä ja linjauksia. 

 

Yhteistyön tavoitteina ovat mm: 

- Vahvistaa lapsi- ja perhelähtöisen toimintakulttuurin mukaisia päätöksiä ja toimintaa, erityisesti lapsivaikutusten arviointia. 

- Viedä tietoa ja lisätä ymmärrystä lasten, nuorten ja perheiden palvelukokonaisuudesta yhteistyöverkostoissa sekä hyvinvointialuevalmistelussa. 

- Tukea palveluiden integroitumista ja monitoimijuutta maakunnallisen perhekeskustoimintamallin mukaisesti. 

- Linjata ja sopia maakunnallisista yhteisistä toimintamalleista ja näyttöön perustuvista menetelmistä. 

- Käsitellä keskeiset palvelukokonaisuuteen liittyvät asiakirjat ja esitykset ennen niiden siirtymistä kuntien, hyvinvointialueen, yhdistysten ja seurakuntien päätöksentekoon. 

- Määritellä ja koota maakunnallisia palvelukokonaisuuteen liittyviä tiedon indikaattoreita ja strategisia suunnitelmia. 

 

Etelä-Savoon perustetun lasten, nuorten ja perheiden johtoryhmän tavoitteena on toimia johtamisen yhteistyörakenteena, jossa yhteen sovitetaan strategioita, toimintamalleja, perhekeskustoiminnan johtamista ja  koordinointia, tuen ja palveluiden kokonaisuutta. 

 

Etelä-Savon perhekeskustoiminnan koodinaattori on lähettänyt 4.2.2022 Enonkosken kunnalle pyynnön liittyä  Etelä-Savon perhekeskustoiminnan yhteistyösopimukseen 2022-2023, jossa tarkoituksena on, että sopimuksen allekirjoittavat kaikki tulevan hyvinvointialueen kunnat, Essote, Sosteri, Terveystalo (vastaa Sulkavan ja Rantasalmen sotepalveluista) sekä keskeisimmät seurakunnat ja järjestöt. Sopimuksessa näkyvät kunnat, jotka allekirjoittivat edellisen yhteistyösopimuksen 2020. Nyt tarkoituksena on, että kaikki kunnat hyväksyisivät ja allekirjoittaisivat yhteistyösopimuksen. Yhteistyösopimuksen sopijaosapuolten luettelo päivitetään ennen sähköistä allekirjoitusta.

 

Jokainen sopijaosapuoli käsittelee ja hyväksyy yhteistyösopimuksen oman hallintosäännön mukaan 15.3.2022 mennessä ja ilmoittaa käsittelystä (päivänmäärä ja käsittelytoimielimen nimi) tiedon Hanna Kokkoselle  hanna.kokkonen(at)essote.fi

 

Liiteenä Etelä-Savon perhekeskustoiminnan yhteistyösopimus 2022-2023

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

Päätösehdotus Enonkosken kunnanhallitus päättää, että kunta osallistuu Etelä-Savon hyvinvointialueen perhekeskustoimintaan ja allekirjoittaa perhekeskustoiminnan yhteistyösopimuksen v. 2022-2023. Enonkosken kunnan osalta mahdolliset perhekeskustoimintaan liittyvät kustannukset, jotka eivät ole esimerkiksi suoraan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelua, katetaan Kyllikki Östringin lastensuojeluun ja lapsiperheiden sosiaalityöhön osoittamista testamenttivaroista. Tähän tarkoitukseen varataan yhteensä 10 000 euroa vuosille 2022-2023.

 

Päätös Esitys hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa