Dynasty tietopalvelu Haku RSS Enonkosken kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 22.02.2022/Pykälä 45

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Vaalijalan kuntayhtymän jakautuminen sote-uudistuksen johdosta ja uuden kuntayhtymän perustaminen

 

KH 22.02.2022 § 45  

36/00.01.00.01.00/2022  

 

 

Vaalijalan kuntayhtymän Sateenkaaren koulu ei ole sosiaali- ja terveydenhuoltoa eikä siirry siten hyvinvointialueille. Koulun toiminnan tulevaisuuden järjestelyvastuu on Vaalijalan kuntayhtymän jäsenkunnilla (Laki sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta (616/2021) 20 § 3 mom). Vaalijala on tunnustellut jäsenkunniltaan mahdollisuutta perustaa uusi kuntayhtymä.

 

Sateenkaaren koulun kuntayhtymän perustaminen edellyttää mukaan lähteviltä kunnilta sen perussopimuksen hyväksymistä. Kun uusi kuntayhtymä on perustettu, nykyisestä Vaalijalan kuntayhtymästä irrotetaan kuntalain 62 b:n mukaisella jakautumisella Sateenkaaren koulun toiminta, ja siihen liittyvä henkilöstö ja varat. Vaalijalan kuntayhtymä harjoittaisi edelleen sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaa ja sillä olisi siihen liittyvät varat, velat ja henkilöstö. Uuden kuntayhtymän perussopimuksen lisäksi kunnille esitetään Vaalijalan kuntayhtymän jakautumissuunnitelma, josta ilmenevät perustettavan kuntayhtymän siirtyvä tase ja henkilöstö. Vaalijalan kuntayhtymä lakkaa 31.12.2022 ja sen toiminta, varat, velat ja henkilöstö siirtyvät hyvinvointialueille. Vaalijalan kuntayhtymän hallitus on päättänyt esittää yhtymäkokoukselle leasingsopimuksen päättämistä. 

 

Uusi kuntayhtymä ryhtyy ylläpitämään Sateenkaaren koulun toimintaa. Osana jakautumista Vaalijalan kuntayhtymästä siirtyisi henkilöstöä liikkeenluovutuksella uuteen kuntayhtymään noin 30 henkilöä.

 

Sateenkaaren koulun irrottaminen osittaisjakautumisella on jäsenkuntien päätöksentekoon kuuluva järjestely, ja jäsenkunnilla on velvollisuus päättää vaadittavista toimenpiteistä, joilla Sateenkaaren koulun toiminta irrotetaan Vaalijalan kuntayhtymästä edellä viitatun sote-voimaanpanolain mukaisen velvollisuuden täyttämiseksi. Mikäli Sateenkaaren koulun toimintaa ei olla eriytetty Vaalijalan kuntayhtymästä, Vaalijalan kuntayhtymän jäsenkunnat laiminlyövät velvollisuutensa laissa säädetyn toimenpiteen toteuttamisesta.

 

Järjestelystä ja toiminnan siirrosta uuteen kuntayhtymään ei seuraa välittömiä taloudellisia vaikutuksia Vaalijalan kuntayhtymän jäsenkunnille, koska hyvinvointialueuudistuksessa Vaalijalan kuntayhtymän toiminta siirtyy varoineen ja velkoineen hyvinvointialueelle.

 

Uuteen kuntayhtymään voi liittyä myös muita kuin Vaalijalan jäsenkuntia ja kaikkien jäsenkuntien ei tarvitse kuntayhtymään liittyä. Kuntayhtymä tarjoaa palveluja jäsenkuntiensa lisäksi myös muille kunnille sovittavin hinnoin.

 

Perussopimusluonnos lähtee siitä, että kuntayhtymässä on vain yhtymähallitus. Kuntalain mukaan silloin jäsenkunnat päättävät hallituksen jäsenten valinnasta, tarkastuslautakunnan jäsenten valinnasta ja vastuuvapaudesta tilivelvollisille yhtäpitävin päätöksin. Muu yleishallinnollinen päätöksenteko kuuluu hallitukselle. Hallituksen koko määräytyy jäsenkuntien lukumäärän mukaan. Uuden kuntayhtymän kunnilta kannettava peruspääoma tulee olemaan pieni, esimerkiksi 1 000 euroa per jäsenkunta. Uuden kuntayhtymän taloudellista tilannetta ja kantokykyä kuvaa liitteet 3A ja 3B.

 

Kunnilta vaadittavat päätökset ja suunnittelun järjestelyn pääasialliset vaiheet:

 

. Kuntalain mukaisesti uuden kuntayhtymän jäsenkuntien tulee valtuustoissaan hyväksyä uuden kuntayhtymän perustamissopimus (luonnos liitteessä 1) sekä jakautumissopimus (luonnos liitteenä 2). Uuden kuntayhtymän jäsenkunnat voivat siten samassa valtuuston kokouksessa päättää:

 

1) Uuden kuntayhtymän perussopimuksen hyväksymisestä,

2) Jakautumissopimuksen hyväksymisestä Vaalijalan kuntayhtymän ja uuden kuntayhtymän välillä. Valtuustot valtuuttavat sekä Vaalijalan kuntayhtymän ja uuden kuntayhtymän yhtymähallitukset viimeistelemään ja allekirjoittamaan jakautumissopimuksen, kun uusi kuntayhtymä on perustettu.

 

. Niiden Vaalijalan kuntayhtymän jäsenkuntien, jotka eivät tule uuden kuntayhtymän jäseniksi, tulee valtuustossa päättää jakautumissopimuksen hyväksymisestä.

 

Järjestelyn pääasialliset vaiheet

 

1) Jäsenkuntien kommentit Pieksämäen kaupungille suunnittelusta järjestelystä ja asiakirjaluonnoksista (28.2.2022 mennessä).

2) Järjestelyyn liittyvät muokatut asiakirjat toimitetaan jäsenkunnille päätöksentekoa varten (15.3.2022 mennessä).

3) Vaalijalan kuntayhtymä järjestää ensimmäiset yhteistoimintamenettelyt suunnitellun järjestelyn perusteista ja yleisistä vaikutuksista henkilöstöön (2-3/2022).

4) Jäsenkuntien hallitukset päättävät esittää valtuustolle (3-4/2022):

 

a. Uuden kuntayhtymän perussopimuksen hyväksymistä, ja;

b. Jakautumissopimuksen hyväkymistä uuden kuntayhtymän osalta, sekä

c. Valtuutuksesta uuden kuntayhtymän hallitukselle viimeistellä jakautumissopimus sekä allekirjoittaa jakautumissopimus Vaalijalan kuntayhtymän ja uuden kuntayhtymän välillä, kun uusi kuntayhtymä on perustettu.

d. Uuden kuntayhtymän jäsenkunnan hallituksen edustajan sekä hänen henkilökohtaisen varaedustajan nimeäminen. Yhden toimielimen kuntayhtymässä toimielimeen ei sovelleta poliittisen suhteellisuuden vaatimusta.

 

SEKÄ

 

e. Vaalijalan kuntayhtymän jäsenkuntana jakautumissopimuksen hyväksymistä, sekä.

f. Valtuutuksesta Vaalijalan kuntayhtymän hallitukselle viimeistellä jakautumissopimus sekä allekirjoittaa jakautumissopimus Vaalijalan kuntayhtymän ja uuden kuntayhtymän välillä, kun uusi kuntayhtymä on perustettu.

 

5) Jäsenkuntien valtuustot päättävät edellä mainituista asiakokonaisuuksista jäsenkuntien hallitusten esitysten pohjalta (3-4/2022).

6) Jäsenkunnat ilmoittavat Pieksämäen kaupungille päätösten sisällön (4/2022).

7) Jäsenkunnat ilmoittavat päätösten lainvoimaisuustiedot (4-5/2022).

8) Uusi kuntayhtymä perustettu ja y-tunnus saatu (5/2022).

9) Vaalijalan kuntayhtymä ja uuden kuntayhtymän hallitukset viimeistelevät jakautumissopimuksen ja Vaalijalan kuntayhtymän käy tarkemmat yhteistoimintamenettelyt siirtyvän henkilöstön osalta (5-6/2022).

10) Vaalijalan kuntayhtymän ja uuden kuntayhtymän hallitukset päättävät lopullisesta jakautumissopimuksesta ja jakautumissopimus allekirjoitetaan (5-6/2022).

11) Jakautumisen täytäntöönpano 1.8.2022.

12) Uusi kuntayhtymä informoi siirtyneelle henkilöstölle työsuhteen ehdot (8/2022).

13) Uuden kuntayhtymän hallitus hyväksyy hallintosäännön (8-9/2022).

 

Pieksämäen kaupunki on esittänyt 1.2.2022 seuraavan toimenpidepyynnön kunnille:

 

Kuntayhtymän jakautuminen ja uuden kuntayhtymän perustamissopimuksen hyväksyminen ovat kuntalain mukaisesti jäsenkuntien päätettäviä asioita.

 

Tämän vuoksi Pieksämäen kaupunki toimii asian alullepanijana ja saattaa yhteisesti jäsenkuntien harkittavaksi ja päätettäväksi alla tarkemmin kuvattuja toimenpiteitä.

 

Pieksämäen kaupunki ystävällisesti pyytää Vaalijalan kuntayhtymän jäsenkuntia ja Sateenkaaren koulun käyttäjäkuntia perehtymään seuraavalla sivulla olevaan asian kuvaukseen ja liitteenä oleviin asiakirjoihin, sekä:

 

- Esittämään Pieksämäen kaupungille 28.2.2022 mennessä:

 

o Kunnan alustavan näkemyksen siitä, onko sillä halukkuutta liittyä perustettavan uuden kuntayhtymän jäsenkunnaksi.

o Kunnan kommentit alla kuvattuun asian taustaan sekä liitteenä oleviin luonnosasiakirjoihin, joilla sote-lainsäädännön asettamat vaatimukset voidaan täyttää.

 

- Pieksämäen kaupunki yhteistyössä Vaalijalan kuntayhtymän kanssa tulee tekemään asiakirjoihin tarvittavat muutokset 15.3.2022 mennessä jäsenkuntien kommenttien perusteella, jonka jälkeen Pieksämäen kaupunki toimittaa muokatut asiakirjaluonnokset jäsenkunnille. Tämän jälkeen Pieksämäen kaupunki ystävällisesti pyytää jäsenkuntia:

 

o Käsittelemään uuden kuntayhtymän perussopimuksen sekä Vaalijalan kuntayhtymän jakautumissopimuksen toimivaltaisissa toimielimissään viimeistään 30.4.2022 mennessä, sekä toimittamaan viipymättä tiedon jäsenkuntien päätöksistä.

 

o Edelleen jäsenkuntia pyydetään erikseen ilmoittamaan Pieksämäen kaupungille, kun jäsenkunnan ko. asioita koskevat toimielimen päätökset ovat saavuttaneet lainvoiman ja/tai, mikäli päätöksistä on valitettu.

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

Päätösehdotus Enonkosken kunnanhallitus päättää antaa Pieksämäen kaupungille alustavana kannanottonaan, että kunnalla on halukkuutta liittyä perustettavan uuden kuntayhtymän jäsenkunnaksi.

 

Päätös Esitys hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa