Dynasty tietopalvelu Haku RSS Enonkosken kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://enonkoskid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 01.02.2022/Pykälä 26

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Jäälinna ry:n tarjous Enonkosken kunnalle Jäänveiston SM-kilpailujen järjestämisestä Enonkoskella 11. - 13.2.2022 / SM-kilpailujen siirtäminen 25.-27.2.2022 ja yhteistyösopimuksen hyväksyminen

 

KH 11.01.2022 § 17 

 

 

Jäälinna ry on järjestänyt yhteistyössä Enonkosken kunnan kanssa Jäätaidenäyttelyn viimeksi helmikuussa 2020. Samassa yhteydessä pidettiin Ystävänpäivä-tapahtuma, jossa kuntalaisille ja vieraille järjestettiin ohjelmaa, jääveistoksiin tutustumista ja yhteistyötahojen pop up -ruokailua.

 

Jäälinna ry on jättänyt 3.1.2022 Enonkosken kunnalle tarjouksen Jäänveiston SM-kilpailujen järjestämisestä Enonkoskella 11.-13.2.2022. SM-kilpailuissa noin 10 jäänveistäjää tekee kilpailuveistokset koskenvarrelle ja samassa yhteydessä järjestetään torialueella Ystävänpäivätapahtuma, jossa torialueella on lapsille jääliukumäki sekä torimyyjiä.

 

Tapahtuman kokonaiskustannusarvio on 7 500 euroa. Enonkosken kunta ja Jäälinna ry ovat neuvotelleet tapahtuman kustannusten jakamisesta eri yritysten kanssa, jotka tulisivat sponsoroimaan.

 

Jäänveiston SM-kilpailut ovat yksi Enonkosken kunnan 140 v. juhlavuoden tapahtumista ja juhlatoimikunta on käsitellyt Jäälinna ry:n tarjouksen 5.1.2022 kokouksessaan ja suhtautuu tapahtumaan myönteisesti. Tapahtuma tuo myönteistä näkyvyyttä kunnalle.

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

Päätösehdotus Enonkosken kunnanhallitus hyväksyy Jäälinna ry:n tarjouksen Jäänveiston SM-kilpailujen järjestämisestä Enonkoskella 11.-13.2.2022 ehdollisena siten, että tapahtuma on yksi kunnan 140-vuotisjuhlavuoden tapahtumista ja kunta tukee tapahtumaa maksimissaan 3 500 eurolla. Loppuosa rahoituksesta tulee kattaa kunnan ulkopuolisella sponsorituella. Lisäksi tapahtuman järjestäminen on ehdollista, mikäli koronarajoitukset estävät tapahtuman toteuttamisen. Yhteistyösopimus tapahtumasta Jäälinna ry:n ja kunnan välillä käsitellään erikseen kunnanhallituksen 1.2.2022 kokouksessa.

 

Päätös Esitys hyväksyttiin.

Pöytäkirjamerkintä

Kati Laukkanen ilmoitti esteellisyydestä (yhteisöjäävi) ja Simo Asikainen ilmoitti esteellisyydestä (palvelussuhdejäävi) ja molemmat poistuivat tämän pykälän käsittelyn ajaksi kokouksesta.

 

 

KH 01.02.2022 § 26  

58/00.04.02/2020  

 

 

Itä-Suomen aluehallintovirasto on antanut 14.1.2022 Itä-Savon sairaanhoitopiirin alueelle tartuntatautilain 58 § mukaisen rajoituspäätöksen, jossa ulkotiloissa järjestettävien tilaisuuksien henkilömäärä on 50 henkilöä.

 

Enonkosken kunta, Jäälinna ry ja yhteistyökumppanit ovat neuvotelleet ja sopineet, että Jäänveiston SM-kilpailut siirretään pidettäväksi 25.-27.2.2022 entisillä ehdoilla.

 

Kunnanjohtaja on valmistellut Enonkosken kunnan ja Jäälinna ry:n välisen yhteistyösopimuksen koskien Jäänveiston SM-kilpailujen järjestämistä em. viikonloppuna Enonkoskella. Jäälinna ry on osaltaan hyväksynyt sopimuksen 18.1.2022.

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Minna Laurio

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy Enonkosken kunnan ja Jäälinna ry:n välisen yhteistyösopimuksen Jäänveiston SM-kilpailujen siirtämisen 11.-13.2.2022 ajankohdasta alueen koronarajoitusten vuoksi pidettäväksi 25.-27.2.2022. Kunnanhallitus valtuuttaa kunnanjohtajan ja kunnaninsinöörin allekirjoittamaan sopimuksen kunnan puolesta.

 

Päätös Esitys hyväksyttiin.

Pöytäkirjamerkintä

Kati Laukkanen ilmoitti esteellisyydestä (yhteisöjäävi) ja Simo Asikainen ilmoitti esteellisyydestä (palvelussuhdejäävi) ja molemmat poistuivat tämän pykälän ajaksi kokouksesta.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa